DrMika.com

ICT:n ja liiketoiminnan välimaastossa

ICT:n ja liiketoiminnan välimaastossa

››› Lue lisää

Blogi

Väitöstilaisuuden jälkeisiä tunnelmia

5. joulukuuta 2011

Väitöstilaisuus

Nyt on sitten yksi suurempi etappi takana - puolustelin nimittäin viime viikon keskiviikkona julkisesti väitöstutkimustani. Tässä kuussa onkin pitänyt sellaista kiirettä, etten blogiinkaan ole kerinnyt mitään tunnelmia ennen väitöstilaisuutta kirjoittamaan. Twitterin kautta on tosin jossain määrin pystynyt seuraamaan tapahtumia esimerkiksi väitöstiedotteen muodossa. Hyvää treeniä väitöstilaisuutta varten oli myös TTY:llä pitämäni luento suorituskyvyn johtamisesta osana liiketoimintatiedon hallinnan kurssia.

 

Väitöspäivän kulku

Ihmisiä kiinnostanee, miten väitöspäivä etenee väittelijän näkökulmasta. Tässäpä on siis joitain omia kokemuksiani. Nukuin edellisen yön yllättävän sikeästi, joka tosin johtunee sopivasti väitöspäivän nurkille osuneesta flunssasta. Aamupalan ja pingviiniasun pukemisen jälkeen päivä alkoi hyvissä ajoin protokollan läpikäynnillä TTY:llä yhdessä kustoksen ja vastaväittäjän kanssa. Kenraaliharjoitusten jälkeen siirryimme lounaalle koulun ravintolaan, johon olin tilannut kevyttä syötävää salaatin ja kana-aterian muodossa. Koetin itse asiassa tilata ruokajuomaksi viinipullonkin, mutteivät saaneet kyseisessä ravintolassa valitettavasti tarjoilla alkoholia. Lounaan jälkeen kello olikin jo sen verran, että piipahdimme vielä kustoksen työhuoneessa ja kello 12.14 lähdimme marssimaan kohti väitössalia.

Väitössalissa otimme paikkamme ja kustos ilmoitti väitöksen alkaneeksi. Tilaisuus alkoi lectio praecursoria -luennollani, jossa käsittelin väitöstutkimuksen aihepiiriä, mutta en kuitenkaan itse väitöstutkimusta. Jälkeenpäin kuultuna lectiot eivät usein näin korkealentoisia ole, mutta jokaiselle kuulijalle tuli ilmeisen selväksi muutaman analogian kautta kerrottuna, mistä suorituskyvyn johtamisessa on kyse. ;) Olin yllättynyt, kuinka vähän itseäni jännitti ennen väitöstilaisuutta tai sen aikana. Toisaalta aihepiiri on tullut liiankin tutuksi viime aikoina ja samasta asiasta olen ollut puhumassa useassa eri yhteydessä.

Lection jälkeen alkoi väitöskirjan yksityiskohtaisempi tarkastaminen. Aluksi kiinnitettiin huomiota yleisiin, kuten metodologisiin, liittyviin asioihin ja sieltä täältä vastaväittäjä poimi pienempiä sekä suurempia asiakokonaisuuksia työhön liittyen. Omasta mielestäni pääsin silti yllättävän helpolla, vaikka lounaan aikana juttelimme, että ainakin kerran täytyy saada kunnolla hiki väittelijän otsalle. Tietenkin hankalampiakin kysymyksiä tuli, mutta jokaiseen osasi sentään jotain vastata. Tarkastaminen päättyi vastaväittäjän loppulausuntoon, jonka jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää huomautuksia tai kommentteja. Tyypillisesti tiedonhallinnan laitoksen väitöksissä ei juuri keskustelua esiinny, mutta tällä kertaa yksi yleisön edustaja esitti lähinnä työn jatkokehitysideoihin liittyvän kommentin. Väitöstilaisuus kesti kokonaisuudessaan hieman yli kaksi tuntia.

Väitöstilaisuuden jälkeen tapahtuivat onnittelut, josta siirryimme väitöskahveille väitöstilaisuuteen osallistuneiden kanssa. Tämän jälkeen kustos ja vastaväittäjä sulkeutuivat vielä työhuoneeseen viimeistelemään sekä allekirjoittamaan loppulausunnon tiedekuntaneuvoston kokousta varten.

Karonkka

Karonkkajatkot

Iltajuhlan eli karonkan olin järjestänyt niin, että kävimme ensin vastaväittäjän, kustoksen, vaimoni sekä vanhempani kanssa syömässä ravintolassa "virallisemmassa" karonkassa. Siellä pidettiin myös puheet - perinteen mukaan jokaisen väittelijän puheessa mainitseman henkilön tulee myös pitää puhe. Onneksi meitä oli siis vain reilu kourallinen paikalla ja pääsimme kohtalaisen ajoissa jatkamaan matkaa jatkopaikalle.

Juhlat alkoivat jatkopaikalla samanaikaisesti meidän juhliemme kanssa. Tämä lienee yleisin tapa järjestää nykyisin karonkkajuhlia, joskin jälkeenpäin ajateltuna lukuisten viime hetken peruutusten takia olisin voinut hyvin yhdistääkin nämä tapahtumat. Saavuimme jatkopaikalle puoli yhdeksän aikoihin, jonka jälkeen Tampereen Yliopiston Laulajien kvartetti esitti tuttuja lauluja ja toivotin ihmiset tervetulleeksi. Illan aikana yleisöä hauskuutti myös stand up -koomikko. Ilta jatkoi iloisissa merkeissä, joskaan ei aivan pikkutunneille asti tällä kertaa.

Väitöspäivän jälkimainingit

Olin lopullisesta väitöspäivästä tietämättä varannut aiemmin vaimolleni syntymäpäivälahjaksi muutaman päivän ulkomaanreissun, joten aamulla väitöksestä (vai karonkasta...) väsähtänyttä tulevaa tohtoria vietiin kohti lentokenttää. Pieni loma ei oikeastaan parempaan vaiheeseen olisi voinut tulla, sillä reissun myötä väitösstressi oli tipotiessään.

Tohtorin paperit saan käytännössä tiedekuntaneuvoston kokouksen jälkeen eli 7.12 ja vielä virallisemmin valmistumisjuhlan yhteydessä joulukuun loppupuolella. Ensi vuodelle sattuu vieläpä sopivasti TTY:n promootio, johon pääsen siis heti osallistumaan - tyypillisesti promootioita järjestetään viiden vuoden välein. Seuraavaksi täytyy siis laittaa tohtorihattu tilaukseen. ;)

Vaikka hattu on jo lähes kourassa, tarkoitus ei ole täysin hiljentää tätä blogia, vaan kirjoitella post doc -elämästä juttuja aina sopivin väliajoin. Itse asiassa jo nyt on käynnissä muutama jatkoprojekti, joista tulen kirjoittelemaan lisää lähiaikoina.

Väikkäri painoon

9. marraskuuta 2011

"Teknis-taloudellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on tänään 9.11.2011 myöntänyt julkaisuluvat seuraaville väitöskirjatöille:

Mika Aho - Konstruktio suorituskyvyn johtamisen kypsyyden arvioimiseen
..."

Twitteriä seuranneet ehkä huomasivatkin esitarkastuslausuntojen saapuneen. Onneksi mitään suurempia muutoksia tai lisätutkimuksia ei vaadittu, vaikkakin viime viikko vierähti pitkälti käsikirjoitusta muuttaessa. Esitarkastajilta saadut kommentit olivat rakentavia ja nyt tehtyjen muutosten jälkeen olen varsin tyytyväinen lopputulokseen.

Tänään sain virallisesti julkaisuluvan väikkärilleni. Samassa yhteydessä nimettiin myös vastaväittäjä sekä määrättiin väitöspäivä, joka on vielä tämän kuun loppupuolella.

Viiden vuoden maraton näyttää hiljalleen etenevän kohti viimeistä kilometriään ja edessä on vielä väitöskirjan julkinen puolustaminen sekä - tilanteen niin salliessa - karonkkajuhlat. Täytyy sanoa, että fiilikset ovat hyvät.

IBM Smarter Business Forum

8. marraskuuta 2011

Kävin kuluvalla viikolla puhumassa IBM Smarter Business Forum -tapahtumassa, joka Tietoviikon mukaan on vuoden merkittävin informaatioteknologian tapahtuma Suomessa. Tänä vuonna osallistujia olikin jo yli 1600, kun vielä viime vuonna tapahtumassa oli "vasta" noin 800 henkeä. Alla pitämäni esitys tapahtumassa:

Esitarkastus

21. syyskuuta 2011

Hääpuhe

Viimeisestä blogikirjoituksesta on jälleen vierähtänyt aikaa, mutta sillä välillä on tapahtunut sitäkin enemmän. Tein tosiaan tarvittavat muutokset käsikirjoitukseen ohjaajan kommenttien perusteella, jonka jälkeen teksti lähetettiin potentiaalisille esitarkastajaehdokkaille selailtavaksi eli "esinaurettavaksi". Nämä henkilöt lupautuivat myös työn virallisiksi esitarkastajiksi ja hyvin todennäköisesti toinen heistä toimii myös vastaväittäjänä. Virallisesti esitarkastajat nimetään tiedekuntaneuvoston kokouksessa lokakuun alussa, mutta toki kommentteja työstä voin saada jo sitäkin ennen. Olen varsin tyytyväinen ehdokkaisiin, sillä he edustavat tämän alan huippua.

Välissä olivat myös häät ja häämatka, jotka sujuivat molemmat vallan mainiosti. Rakensin itse asiassa hääpuheenikin suorituskyvyn johtamisen ja avioliiton ympärille - kummasti niistäkin löytyi yhtäläisyyksiä yhteisten visioiden, strategioiden, kriittisten menestystekijöiden ja erilaisten mittareiden kautta. ;) Häämatkakohteemme Mauritius oli mukava pieni saari Intian valtameressä, jossa pari viikkoa kului todella nopeasti köllötellessä ja saarta tutkiessa. Loma tuli juuri sopivaan vaiheeseen, sillä tein vielä hääpäivän aattona muutoksia käsikirjoitukseen ennen kuin lähettelin sen eteenpäin ohjaajalle.

Esitarkastajien palautetta odotellessa on tarkoituksena tehdä loppuun puuttuva kirjareferaatti, jolloin kaikki pakolliset tohtoriopinnot ovat kasassa.

Uudet tuulet puhaltavat

2. elokuuta 2011

Pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyin vaihtamaan nykyisen työpaikkani 99.91% pienempään yritykseen, jossa pääsen entistä paremmin keskittymään väitöstutkimuksessa syntyneen kypsyysmallin tuotteistamiseen muiden töiden ohella. Itse asiassa melkein puolet työajastani tulen käyttämään mallin tuotteistamiseen, joten tässä mielessä olen hyvin innoissani tulevista haasteista. Ajatuksena on ottaa myös strategisempaa roolia konsultointiin eli mietiskellä enemmän asiakasyritysten liiketoimintatiedon hallinnan ja suorituskyvyn johtamisen strategioita perinteisemmän projektityön sijaan.

Opiskelurintamalla lämmin heinäkuu on mennyt tiiviisti väikkäriä kirjoitellessa. Viimeisteltävää löytyi yllättävän paljon, joten pidin heinäkuun loppupuolella kertyneitä vuosilomia pois ja pääsin näin keskittymään täysillä työn loppuun saattamiseen. Toteutin lisäksi yhden lisähaastattelun, jossa Logican julkisen sektorin johtajan kanssa pohdimme konstruktion siirrettävyyttä valtion, kuntien sekä terveydenhuollon puolelle. Ihan näppärästi tuntuu sinnekin sijoittuvan - lisätietoa löytyy myöhemmin väitöskirjasta. :)

Ensi viikolla olisi tarkoitus jättää ohjaajalle viimeistelty versio väitöskirjaksi aiotusta käsikirjoituksesta. Noin kuukauden sisällä saan käsikirjoituksesta kommentit, jonka jälkeen tehdään tarvittaessa korjauksia ja lähetellään myöhemmin valmiimpaa tekstiä eteenpäin esitarkastajille. Odotellessa on tarkoituksena kirjoitella loppuun puuttuva kirjareferaatti, jonka jälkeen kaikki tohtoriopinnotkin ovat kasassa. Tohtorin paperit voivat siis hyvinkin olla kädessä vielä tämän vuoden puolella.

Häävalmistelut etenevät mukavasti ja mitään isompaa ei pitäisi olla enää sopimatta, mitä nyt melkoinen joukko laskuja maksamatta. :) Ollaan kohtalaisen tehokkaasti ulkoistettu tekeminen muille, jolloin pääsee itse nauttimaan hääpäivästä ilman suurempaa stressiä.